Tässä olen, lähetä minut!

Lasten päivät, Mikkeli

LaNu-tapahtumat  |  27 loka 2017 - 29 loka 2017

Paikka: Mikkelin Lyseo

ANNA SALASANA

"NYT UUTTA ON "VAARILA", JA OMPAS VAARILLA JÄNNITTÄVIÄ, MUKAANSATEMPAAVIA TOSIKERTOMUKSIA, joissa myös nuorimmat pääsevät seikkailemaan. Vaari on joutunut turvautumaan SALASANAAN usein seikkailuillaan. Lastenpäivien ajan selvitellään, mikä se SALASANA oikein on.

LAPSEN MUKANA TULEVA ISOVANHEMPI TAI HUOLTAJA VOI MYÖS KUUNNELLA, JOS LUPAA OLLA HIIRENHILJAA!

Markku-vaari odottaa teitä VAARILASSA ja Lastenpäivät-tiimi on jo miettimässä montaa mukavaa juttua noiden pävien ajaksi. Unohtumaton kokemus odottaa koko perhettä. Tuutha siekii?"

Lastenpäivät on valtakunnallinen kristillinen lastentapahtuma, jonne saapuu lapsia eri puolelta Suomea. Lastenpäivät järjestetään vuosittain eri paikkakunnilla. Kohderyhmänä on 0–10-vuotiaat lapset.

Lastenpäivät järjestetään aina samaan aikaan ja samassa paikassa Nuorten aikuisten päivien kanssa. Näin ne nuoret aikuiset, joilla on omia lapsia, voivat osallistua koko perheen kanssa kyseiseen viikonlopputapahtumaan. Alle kouluikäisillä lapsilla ja lapsilla, joilla on erityistarpeita, tulee olla huoltaja/oma henkilökohtainen ohjaaja mukana ohjelmien ajan.

Tänä vuonna majoitus ja ruokailut järjestyvät samoissa koulun tiloissa, joten saatte täyden palvelun paketin edulliseen hintaan ja pääsette mahdollisesti jopa rentoutumaan ja nauttimaan :)

Lisää infoa on tulossa tapahtuman omille sivuille: www.lastenpaivat.fi.


Tapahtuman järjestää Mikkelin adventtiseurakunta ja lastenpäivien tiimi. Yhteistyössä LaNut.fi.

Kaikki lapset perheineen tervetuloa!